Maatalous

Sadan hehtaarin yksinäisyys – maatalousyrittäjän arkea

Vielä 1900-luvun alussa ylivoimaisesti suurin osa suomalaisista sai elantonsa maataloudesta. Nyt vanhan ajan maatalousyhteisö sosiaalisena ilmiönä on kadonnut ja tilalle on tullut ”sadan hehtaarin yksinäisyys”, laajoja viljelyksiä yksin koneittensa avulla hoitava viljelijä.

Tämän päivän maataloustuottaja tasapainoilee monien osittain ristiriitaisten vaatimusten paineissa. Tehokkuutta on pyrittävä nostamaan, kustannuksia karsimaan ja tuotantotapoja kehittämään kouluttautumisella, tarkalla kuluseurannalla ja investoimalla aina uusiin tehokkaampiin koneisiin.

Perinteiset maatilat peltoineen ja eläimineen alkavat olla harvassa. Tehokkuutta haetaan erikoistumalla esimerkiksi tietyn erikoiskasvin viljelyyn tai tiettyyn vaiheeseen tuotantoprosessissa, kuten broileriemojen kasvatukseen tai lietelannan levitykseen. Erikoistuminen merkitsee useimmiten myös huomattavia investointeja erikoiskalustoon ja – tiloihin.

Tavanomaisessa maataloustuotannossa tehokkuutta voidaan kasvattaa kokoa kasvattamalla. Tämä tarkoittaa viljelyssä olevan pinta-alan lisäämistä joko maata ostamalla tai vuokraamalla. Yhä kasvavan viljelyalan hoitaminen edellyttää konekoon suurentamista, jotta kaikki sesonkityöt ehditään tehdä oikeaan aikaan. Optimaalinen kylvöikkuna on usein Suomessa pituudeltaan vain 2-3 päivää, ja esimerkiksi 300 hehtaarin kylväminen sen puitteissa on vähintäänkin haasteellista. Vastaavasti parhaat puintikelit saattavat kestää vain muutaman päivän. Puimurin suuri leikkuuleveys auttaa selviämään urakasta.

Karjataloudessa tehokkuutta nostetaan yksikkökokoa suurentamalla. Palkkatyövoima on maataloudessa vaikeasti saatavaa ja kallista, joten käytännöllinen yksikkökoko seuraa teknistä kehitystä, joka mahdollistaa tietyn eläinmäärän hoitamisen kahden hengen voimin. Tänä päivänä maitotilalla yhden lypsyrobotin navetassa voi pitää noin 50-70 lypsävää eläintä.

Eeva Taneli, maanviljelijä

Eeva Taneli on vuonna 1974 syntynyt maanviljelijä Loimaalta, joka on ostanut tilansa sukupolvenvaihdoksessa vuonna 2003. Viljelyalaa on 110 hehtaaria. Tila on erikoistunut siementuotantoon ja tuottaa myös erikoiskasveja, kuten timoteita ja pellavaa. Aiemmin opettajana työskennellyt Eeva kylvää, pui, ajaa kasvinsuojeluruiskua ja huoltaa koneet itse. Myös paperityöt ja markkinointi ovat hänen vastuullaan. Isona apuna muun muassa peltojen muokkauksessa ja viljan kuivaamisessa toimii eläkeikäinen äiti. Rakennustöihin hankintaan tilapäisapua ja kaivurihommissa käytetään urakoitsijaa. Jatkossa haasteena on kausityövoiman saanti. Työvoiman palkkaaminen ei kaikkine sivukuluineen ja työn kausiluontoisuuden ja epäsäännöllisyyden vuoksi kuitenkaan ole helppoa.

”Osaamista tarvitaan. Se kiirehuippu on kuitenkin aika lyhyt. Meilläkin kun on tätä siemenviljelyä, niin kuivurit täytyy hoitaa just jämptisti kirjanpitoineen. Viljalajit eivät saa sekoittua keskenään ja paikkojen siisteydestä on huolehdittava.”

Eevan kotitilalta löytyy maanviljelyksen peruskalusto: puimuri, useampi traktori, kylvökone, viljakärryjä ja maanmuokkauskalustoa. Hän pitää vanhan kaluston kunnossa. Vanhoja koneita on yksinkertaisempi korjatakin. Uusia koneita tärkeämpänä Eeva pitää huolellisuutta töiden tekemisessä.

”..en mä koneisiin… Kaikki varmaan nauraa mun romuja, mulla on viisi traktoria ja ne on parikymmentä vuotta vanhoja kaikki. Mutta kyllä vaan kaikki on toiminu, viatkin on sentään yksinkertaisia ja kyllä niillä toista sataa hehtaaria saadaan hoidetuksi.”

Erikoistumisen ja yksikkökokojen kasvun myötä erilaisia toimintoja ulkoistetaan, ja ostopalveluiden luotettavuus sekä erityisesti aikataulutus ovat välillä ongelmia. Koneurakoitsija ei meinaa ehtiä kylvämään omia peltojaan, eikä kaivurinkuljettaja aina vastaa puhelimeensa, vaikka työt kuinka seisoisivat. Jos hyvä urakoitsija esimerkiksi naapurin suosituksesta löytyy, yhteistyö jatkuu helposti pitkään. Taloudellisesti ei ole järkevää investoida ja sitoa pääomaa kaikkiin koneisiin itse. Eeva on auttanut jonkin verran naapureitaan maansiirtokärryn kanssa, mutta ei varsinaisesti tarjoa ostopalveluita muille. Pienimuotoinen naapuriapu on usein vastavuoroista.

Eevan ei ole tarvinnut investoida toimiviin tuotantorakennuksiin. Sen sijaan hän on kunnostanut aitat, vanhan päärakennuksen ja varastorakennuksia lähemmäs alkuperäistä asua. Vaikka kyse onkin ei tuottavasta ja viitseliäisyyttä vaativasta toiminnasta, Eeva on nähnyt vanhan rakennuskannan ylläpidon maaseudulla tärkeänä.

Siemenviljely on tarkkaa työtä, jossa tavoitteena on tuottaa eri viljalajeista puhdasta siementä. Hukkakaura on yleinen ongelma suomalaisilla viljapelloilla. Jos siementilalta löytyy hukkakauraa, toimintaan tulee kahden vuoden katkos. Riistaeläimet ja linnut levittävät hukkakauraa. Peltoja kierretään kesässä useampi kerta läpi paitsi vieraiden viljalajien kitkemiseksi myös hukkakaurattomuuden valvomiseksi.

”Juu ja kolme neljä kertaa kesässä siellä on käytävä. Välillä tulee mieleen, että voisi kesäiltana tehdä jotain muutakin kuin kävellä pitkin peltoja.”

Maaseudun tulevaisuus

Maataloutta saatetaan ajoittain pitää takapajuisena touhuna, mutta nykymaatalous vaatii elämistä ajan hermolla. Tukiriippuvaisuus aiheuttaa epävarmuutta ja kasaa synkkiä pilviä, eikä viljelijän ongelmille aina löydy julkisuudessakaan ymmärrystä. Jatkavat tilat erikoistuvat, laajentavat ja investoivat pysyäkseen kilpailukykyisinä. Yksikkökoon kasvaessa paineet ja työmäärä kasvavat.

Eeva pitää tärkeänä, että kuluttajat olisivat paremmin perillä siitä, miten suomalainen maatalous nykyään toimii ja mistä ruoka tulee. Tutustumisretkiä esimerkiksi koululaisille yritetään järjestää, ja tuoda ihmisille ymmärrystä nykyisen maataloustyön arjesta. Ne viikot vuodesta, jotka traktorit näkyvät pelloilla, ovat vain pieni osa maanviljelijän työtä.

”Järjestötoiminnassa mehän nyt koko ajan painotetaan tätä kuluttajatyötä, järjestetään avoimia ovia tiloille että ihmisille tulisi oikeampi käsitys siitä, mitä tiloilla tapahtuu, että ne omistajat pyörittävät koko hommaa. Samalla tulisi ajatusten vaihtoa ja ymmärrystä puolin ja toisin.”