Kesäasuminen

Rannalla vihreän järven – kesäasumista Vihdissä

Kesäasutus saapui Vihdin Järventaustassa sijaitsevan Poikkipuoliaisen rannalle varsin varhain. Ensimmäiset kesäasunnot nousivat alueelle jo 1920-luvun alussa. Vanha maaseutuasutus ja kesäasunnot elävät Järventaustassa rinta rinnan, ja uusistakin asukkaista osa on ympärivuotisia.

Kivirannaksi kutsuttu huvila oli alun perin rakennettu asuintaloksi, mutta rakentaja myi sen Männistön perheelle 1930-luvun puolivälissä. Talosta saunoineen tuli perheen kesäasunto, jonka suojissa viihdytään nyt jo viidennessä polvessa. Veikko Männistö (s. 1923) oli 13-vuotias käydessään Kivirannassa ensimmäisen kerran.

“Me asuttiin kesällä tuolla Nummelan Haapakylän puolella, ja siellä kuultin sitten, että Poikkipuolisen rannalla on mukava kesäpaikka myytävänä, että menkää katsomaan. Ensimmäisen kerran kun menimme katsomaan oli syksy ja kauniit värit, ja järvi oli kaunis. Me tultiin veneellä sinne. Me tunnettiin naapurissa järven toisella puolella oleva asukas, niin hän lainasi meille veneen. Ja se näkymä oli niin kaunis, kun järvi oli tyyni. Se oli joka tapauksessa syksyn väreissä, että se oli hieno, kaunis paikka. Ilman muuta sitten ajateltiin ostaa se.”

Veikko ja hänen vaimonsa Eeva (s. 1923) ovat edelleen Kivirannan omistajia, mutta päärakennusta käyttää nykyään pääosin heidän poikansa perheineen. Saunakamarissa puolestaan viettää kesänsä heidän tyttärensä Merja Paulin (s. 1948) miehensä Henryn kanssa, ja lautarakenteisessa kesäaitassa näiden pojat perheineen.

Aiemmin kesänviettoon kuului olennaisesti yhteisöllisyys, sillä ihmisiä oli vähemmän ja kaikki tunsivat toisensa. Veikon äidin sukupolvi vietti kesäisin ahkerasti nimipäiviä, joihin oli kutsuttu koko Järventausta, kesä- ja ympärivuotiset asukkaat yhtälailla. Veikko souti nuoremmakseen kesäasunnolta toiselle kuljettamassa vieraita, ja lippu salossa merkitsi sitä, että kahville sopii tulla. Kun Järventaustantietä rakennettiin, tiekokouksissa jatkettiin tarinointia pitkälle iltamyöhään asti.

Nykyään pysytään enemmän perheen piirissä. Juhannusta kokoontuu viettämään koko perhe, ja muinakin päivinä juodaan päiväkahvit yleensä yhdessä. Usein paikkana on saunan eteen rakennettu terassi, jolta avautuu näköala järvelle.

”Ollaan täällä vaan, täällä on hämärää ja mukavaa”

Useimmat Poikkipuoliaisen rantojen kesäasunnoista on liitetty sähköverkkoon, mutta Kivirannassa on toistaiseksi vain saunalla yksi aurinkopaneeli. Se antaa riittävästi virtaa lamppuihin, että näkee lukea kirjaa tai tehdä käsitöitä illalla. Sähköjen vetämistä päätalollekin on mietitty, mutta toistaiseksi on tyydytty kaasulieteen ja kaasukäyttöiseen jääkaappiin. Vesikin haetaan omasta kaivosta. Yksinkertainen elämäntapa on tietoinen valinta: televisiota tuskin on tulossa, ja kännykän voi ladata kauppamatkalla autossa. Vaikka Poikkipuoliaisen rannoille nouseekin nykyisin hulppeita huviloita, ei kehitykseen ole pakko lähteä mukaan. Eeva muistelee, että ennen kesäasunnolla vietettiin melkein koko kesä.

”Hänen äitinsä (Veikon äiti Saimi) on ollut koko ajan kotona, meni työhön vasta sitten myöhemmin. Niin hän oli kotona, ja lapset oli mukana, ja vielä oli apulaisetkin ja kaikki siellä. Se oli se vanha aika.”

Liikkuminen oli ennen paljon hitaampaa. Alkuaikoina kuljettiin ensin linja-autolla Ojakkalaan, josta saatiin kyyti järven rantaan, ja Järventaustasta soudettiin vastaan kesäpaikalle tulijoita. 1950- ja 60-luvuilla linja-auto kulki vielä päivittäin. Aamulla se vei matkustajansa töihin Helsinkiin ja palautti illaksi takaisin Vihtiin. Männistön perha alkoi kulkea omalla autolla 1940-luvun loppupuolella, kun tie vei jo pihaan asti. Merjan lapsuudessa kuljetettiin kauppaan mennessä polkupyörät veneellä järven yli. Munia ja maitoa haettiin naapuritilalta. Kotiäidit, jotka lapsineen viettivät kesäasunnolla pitkiäkin jaksoja, kokoontuivat vielä 1980-luvulla kauppa-autolle.

Nykyään melkein kaikki kulkevat omalla autolla, ja Helsingistä Vihtiin hurauttaa vaikka vain illaksi saunomaan. Välissä voi pistäytyä kauppaan Veikkolaan tai Nummelaan. Nykyinen sukupolvi onkin paljon liikkuvampaa kuin aiempi, nuoret matkustelevat ja ovat aina menossa jonnekin. Eläkkeelle jäätyään Merja ja Henry ovat jälleen alkaneet viettää pidempiä ajanjaksoja Kivirannassa. Elämisen tahti on ehkä hiukan hidastunut, mutta toisaalta lapsenlapset tuovat kesäpaikalle uutta vilinää.

”Perunat voi ostaa torilta”

Ajanvietossa kesäpaikalla on tapahtunut muutoksia sukupolvien vaihtuessa. Veikon äiti Saimi hankki tontin kylkeen lisämaata, jolla aikanaan viljeltiin koko vuoden perunat. Omenapuita ja marjapensaita kävi hoitamassa säännöllisesti myös puutarhuri. Veikko muistelee lämmöllä suuren puutarhan makeita mansikoita, mutta kesäpaikan jäätyä nuorempien sukupolvien vastuulle on viljelyksestä hiljalleen luovuttu. Nykyään kesäasunnolle tullaan lepäämään ja nauttimaan, ei tekemään pihatöitä. Päältäajettavan ruohonleikkurin ajamiseen löytyy sentään aina vapaaehtoisia.

Kesäpaikassa on tärkeää sijainti veden äärellä. Järvellä uidaan ja soudellaan, ja kanootit sekä optimistijollakin on rannassa nähty. Sauna lämpiää melkein joka ilta. Kalastus ja ravustus ovat olleet tärkeitä puuhia varsinkin miesväelle, mutta veden laadun kanssa on ollut ongelmia. Välillä pienehkö ja matala Poikkipuoliainen on ollut todella huonossa kunnossa rehevöitymisen ja sinilevän takia. Nykyään Poikkipuoliaisen, Tervalammen ja Huhmarjärven yhteinen suojeluyhdistys pyrkii huolehtimaan järven hyvinvoinnista. Yhdistys nuottaa roskakalaa pois ja istuttaa toisia lajeja tilalle.

”Mun mielestä me ollaan kaikki luontoihmisiä meidän porukka”

Pihapiirissä tapaa paljon eläimiä, joiden tarkkaileminen on tärkeä osa kesäpaikan elämää. Maanviljelyksen vähenemisen myötä alueen luonto on muuttunut. Esimerkiksi niityt ovat suurelta osin kadonneet, eivätkä lehmät enää kurki naapurin aidan takaa. Valkohäntäkauris on levinnyt alueelle, ja joku naapureista väitti nähneensä villisiankin porsaineen. Myös käärmeitä on paljon, mutta niidenkin kanssa on pyritty elämään rauhanomaista rinnakkaiseloa. Merja seuraa erityisen mielellään lintuja. Nuuksion kansallispuisto sijaitsee aivan kulman takana. Veikko on kulkenut metsissä ikänsä, ja tytär Merja tämän mukana parin vuoden vanhasta asti. Nuuksion kävijämassat eivät Vihdin pään metsään ole juuri löytäneet, mitä nyt aina silloin tällöin joku eksynyt tupsahtaa pihaan kysymään tietä takaisin polulle. Merjan kolmissakymmenissä olevat lapset vaeltavat ja retkeilevät metsissä edelleen.

”Sehän on se Vihdin pää niinkun todella tuttu. Siellä on oltu varmaan 3-4 -vuotiaasta asti isän kans sienessä, lähinnä sienessä, mä en oo koskaan tykänny kerätä marjoja. Mut muut on kyllä sitte keränny niitäkin. Ja ne polut siellä Vihdin puolella on hyvinkin tutut. Ne metsäjärvet on kyllä tosi tärkeitä, ja vielä puhtaita. Ihmiset ei osaa tulla sinne Vihdin päähän vielä, mun mielestä onneksi. Siellä säilyy se koskemattomuus. Ja sit ne sienimaat ja kaikki, ne on vähän niinku semmosia pieniä omia salaisuuksia, että siellä täytyy tietää ne paikat. Mut sitten jos lähdet Nuuksion päästä, Luukista päin, niin se on kulunu se alue sillä tavalla, että siellä ei enää ole sitä semmosta tunnelmaa, mikä siellä oli sillon kun mä oon ollu nuori. Ne on niin koluttu, että se on sääli.”

Kesäasunnolla viihdytään pitkälle syksyyn. Päivien lyhetessä alkaa talon talvikuntoon laittaminen. Hiiret syövät mielellään saippuatkin, jos niitä ei ymmärrä korjata pois. Laiturin nostosta sovitaan suvun kesken etukäteen, sillä sen kiskominen vinssillä maihin vaatii koko väen paikalle. Keväällä puolestaan tehdään perusteellinen siivous ennen kesäkauden alkua.

Veikon lapsuudessa hänen perheensä kävi Kivirannassa myös hiihtolomalla, jolloin Poikkipuoliaisen jäällä pääsi hiihtämään ja luistelemaan. Ympäri vuoden asutuista lähitaloista käytiin lämmittämässä kesäasuntoja valmiiksi ennen talvilomalaisten tuloa. Myös Merjan perhe vietti hiihtolomia saunalla lasten ollessa pieniä.

Naapurit ovat tuttuja pitkältä ajalta, joten heidänkin taloistaan pidetään huolta: käydään tarkistamassa paikkoja ja raportoidaan esimerkiksi puiden kaatumisista tai auki unohtuneista ikkunoista. Ajoittain on ollut tarvetta myös maksulliselle naapuriavulle, esimerkiksi puiden kaadolle ja lumien auraukselle pikkuteiltä.

”Päästä maalle ja laittaa lepotuoli ja ottaa aurinkoa. Ja välillä uimaan!”

Elämässä kesäasunnolla ovat tärkeitä monelle suomalaiselle tutut asia: luonnonläheisyys ja oma rauha. Olennaiset asiat eivät lopulta ole muuttuneet niin kovin paljoa. Veikko muistelee:

”Mun isäni tykkäs auringonotosta, ja kun hän lähti auringonottoon niin hänellä oli tietysti housut jalassa ja sitten oli liivit. Sitte kun hän löysi sen paikan, missä tavallisesti otettiin aurinkoa, niin hän otti ne liivit pois ja ripusti lähimpään puuhun. Ja sitte myöskin kellonsa ripusti siihen johonkin oksaan, et näki, kuinka kauan hän… Millon piti kääntyä.”

Torpan maista kesäasunnoksi

Hulttilan kylä sijaitsee Vihdissä, Ojakkalan kylästä katsottuna kaakon suunnalla, Enäjärven itärannalla, rajoittuen Poikkipuoliaisen rantaan asti. Vanhat ja laajat viljelysmaat ympäröivät kumpuilevan maaston asuttuja ylänköjä. Jo 1500-luvulta lähtien Hulttilan kylässä tiedetään olleen kaksi kantatilaa: Häsä ja Väärä. Myös Poikkipuoliaisen takana on Huttilan kylän maita, jotka rajoittuvat Nuuksion kansallispuistoon. Aluetta kutsutaan Järventaustaksi. Tällä alueella, Nuuksion Pitkäjärveen laskevan puron varrella, toimi 1800-luvulla Korpinkallion saha.

Häsän talon takamaille, Järventaakse, lähelle Poikkipuoliaisen rantaa, perustettiin luultavasti 1800-luvun lopulla Haudanniemen torppa. Haudanniemen alueella oli alunperin niittyä, joka torpan perustamisen aikaan oli jo raivattu pelloksi. Alueelta löytyy myös salaperäisiä kiviröykkiöitä, joihin on yhdistetty monenlaisia tarinoita. Perimätieto kertoo niiden olevan Ojakkalassa Suomen sodan aikoihin majailleiden venäläisten sotilaiden hautoja. Vuonna 1925 Haudanniemen torppa itsenäistyi omaksi tilakseen, jonka ensimmäinen isäntä oli Herman Flinck. Vuonna 1932 Haudanniemen maista lohkaistiin Kivirannan tila näköetäisyyden päähän.