Lintuharrastus

Siskokin staijaa – lintuharrastaja Hanna Hyvönen

Nuori nainen ei ole lintuharrastajien parissa kaikkein tavallisin näky, mutta Hanna Hyvöstä (s.1991) ennakkoluulot vain naurattavat. Hanna opiskelee biologiaa, mutta ei tahdo tehdä lintuharrastuksestaan työtä, vaan säilyttää sen innostavana vapaa-ajan tekemisenä. Varusteiden hankinnassa hän panostaa mielellään laatuun, eikä opiskelijabudjetilla kovin usein hankita uutta.

Kiikareita ja kaukoputkia

Hannan mielestä lintuharrastajan tärkein väline on kiikari. Optiikkaan saa menemään rahaa. Hannalla on kuutisen vuotta vanhat kiikarit, ja uudet olisivat ostoslistalla, mutta hyvistä kiikareista saa pulittaa jopa parituhatta euroa. Myös peruskiikareilla pärjää kuitenkin maastossa. Kiikareiden jalustana toimii seipiö eli staijikeppi, jonka voi tukea alustaan estääkseen käsiä väsymästä esimerkiksi lintujen muuttoa seuratessa eli staijatessa. Varusteiden hintavuuden vuoksi niitä askarrellaan myös itse, Hanna kertoo:

”Mun isä löys tän itse asias onneks joltain kirpputorilta viidellä eurolla, se oli todellinen löytö, nykyään nää maksaa semmonen sata euroo tämmönen, ostaa ihan uutena. Ja sitte senpä takii useimmat lintuharrastajat, niillä ei edes oo tämmöstä sovitinta tässä, vaan ne kehittää itte kaikenlaista kepeistä ja vanhoista mailoista ja ties mistä kaikesta staijikeppejä.”

Useimmat lintuja vähän pidempään harrastaneet hankkivat kiikareiden rinnalle kaukoputken jalustoineen. Hannakin osti aluksi halvan putken, mutta vaihtoi pian laadukkaampaan. Putkea kannattelee jalusta. Nykyisin jalustoja valmistetaan hiilikuidusta, jonka etuna on keveys vanhoihin metallijalustoihin verrattuna. Hiilikuitujalustat saattavat tuulisella säällä olla kuitenkin hieman huteria. Halvemmalla saatujen osien ongelma on usein niiden yhteensovittaminen, joka myös saattaa aiheuttaa heilumista tuulessa. Hanna haaveileekin tulevaisuudessa uudesta jalustasta ja siihen sopivasta kinopäästä.

Kuvaaminen on monille tärkeä osa lintuharrastusta. Hanna ei kaikkien muiden varusteiden lisäksi tahdo hankkia kallista järjestelmäkameraa maastoon raahattavaksi, vaan kuvaa digikameralla suoraan kaukoputken läpi niin sanotusti digiskouppaamalla. Hyvälaatuisen putken kanssa pokkarikamerallakin voi saada varsin laadukkaita kuvia.

”Täs on tietysti se huono puoli, että jos lintu ei oo paikoillaan vaan liikkuu, täs tarvii aika paljon harjotella, että pystyy sen linnun mukana siirtymään. Ja niistä tulee yleensä ihan suttusia niistä kuvista. Mutta jos se lintu on paikoillaan ja on ihan hyvä valo ja ei sada kaatamalla, niin silloin se kuva yleensä onnistuu hyvin.”

Hannan mukaan tiettyä kilpavarustelua on havaittavissa, ja välineistä puhutaan myös maastossa paljon. Hienot putket ja jalustat luovat harrastajalle uskottavuutta, mutta viime kädessä laaja lintutietämys on tärkeämpi asia. Varsinkin alkuaikoina lintuopas kulki säännöllisesti maastossa mukana, kun taas nykyään Hanna tarvitsee sitä vain erikoisempien lajien tunnistamiseen. Mukaan retkelle Hanna ottaa usein vain havaintovihon eli haviksen. Siihen kirjataan kaikki tiedot, esimerkiksi missä on nähty, milloin, ehkä säätila ja lintulajit tieteellisillä nimillä tai lajilyhenteellä, sukupuoli, ikä, onko kyseessä paikallinen vai muuttava lintu, miten lintu ääntelee, kuka on retkiseurana… Päiväkirjamaista vihkoa on hauska selata myöhemmin. Hanna siirtää havainnot kotona www.tiira.fi -sivustolle, toiset kirjaavat tietonsa sinne välittömästi jo maastossa älypuhelimella.

Älypuhelimesta löytyy usein myös gps paikanmääritystä ja suunnistusta varten, mutta tavallisellakin kännykällä voi soittaa kaverin paikalle jotain mielenkiintoista lintua katsomaan. Bongariliittoon kuuluville on olemassa oma piippijärjestelmänsä, joka välittää tietoa jossain nähdyistä harvinaisemmista linnuista. Kaikki lintuharrastaminen ei suinkaan ole bongausta, vaan bongaamaan mennään juuri jotakin tiettyä lintulajia, kun taas linturetkelle lähdetään usein tekemään spontaaneja havaintoja.

Kunnollinen pukeutuminen on ulkona liikkumisen a ja o – palellessaan ihminen ei juuri jaksa lintuihin keskittyä.

”Vaelluskengät on aika semmonen ykkönen, niillä mä lähinnä liikun. Tietysti kestävät Nokian kumisaappaat, ja talvella mä en pärjäis ilman sellasia huovalla varustettuja talvisaappaita. Eli jos esimerkiks seisoo parikin tuntia paikoillaan, alla on pelkkää jäätä ja lunta, niin varpaat on aika kovilla ja ne on ainoot kengät, millä pysyy varpaat lämpiminä. Paksu takki pitää olla ja erityisesti tuulta ja vettä pitävä, sama juttu housujen kanssa. Ja mulla jäätyy sormet tosi herkästi, eli yleensä just jos on alle kymmenen astetta, ni mä tarvin kaksoishanskat, eli on semmoset sisähansikkaat ja sitte siihen päälle semmoset oikeen paksut miinus kolmenkymmenen asteen hanskat, joilla sit juuri ja juuri pärjää nollassa asteessa. Mut sit talvisaikaan, kun on pakkasta ulkona, mä yleensä käytän vielä semmosii lämpöpusseja […] niissä on semmonen kemiallinen reaktio, että ku sitä mekaanisesti hieroo, niin sitte se rupee lämmittää. Ja sit se lämmittää jopa kymmenen, kakstoista tuntia. Eli mä en ilman niitä lämpöpusseja pärjäisi mitenkään talvella ulkona.”

Retkiä ja kohteita

Lintuja voi tarkkailla mihin aikaan vuodesta tahansa, mutta muuttoajat keväällä ja syksyllä ovat aktiivisimpia ajanjaksoja. Talvella että keskikesällä on hiljaisempaa. Tietoa hyvistä lintupaikoista saa kirjoista, internetistä ja muilta harrastajilta. Netissä on useampia sivustoja, joissa jaetaan lintuhavaintoja, lintuharrastajien blogeja ja lintukuvien jakamiseen tarkoitettuja palveluita. Tiira-sivuston ylläpito kokoaa sivustolle talletetusta datasta tilastoja, joista voi tarkistaa vaikkapa, milloin kiurut muuttavat keväällä, ja onko ajankohta muuttunut suhteessa aiempiin vuosiin.

Hanna tekee erimittaisia retkiä: parin tunnin reissuja lähialueille useammin, ja useamman päivän vierailuja lintuasemilla pari kertaa vuodessa. Täsmäretkeilyäkin nuorten lintuharrastajien porukassa harrastetaan, täydellä autokunnalla saatetaan ajella vaikkapa Kouvolaan katsomaan valkoposkihanhia pellon laidalla. Pääkaupunkiseudulla liikkuessaan Hanna pyrkii suosimaan julkisia kulkuvälineitä varusteiden kuljettamisen lievästä vaivalloisuudesta huolimatta. Espoon lintukohteista Hannan suosikki on Maarin torni Otaniemen puolella, josta näkyy hyvin Laajalahdelle. Rehevä merenlahti on hyvä paikka nähdä erityisesti kahlaajia. Nuuksiossa puolestaan voi käydä kevättalvella pöllöretkellä.

Espoossa on yhteensä seitsemän lintutornia, joista kaksi sijaitsee Suomenojan lintualtaan luontopolun varressa. Asuessaan Espoossa Hanna vieraili Suomenojan lintualtaalla usein, nykyään pari kertaa vuodessa. Kyseessä on erikoinen paikka: entisestä jätevedenpuhdistamon saostusaltaasta on tullut lähes umpeen kasvanut lätäkkö, jossa viihtyvät erityisesti sorsalinnut ja iso naurulokkiyhdyskunta. Alue on nyt muuttumassa radikaalisti uuden Finnoon kaupunginosan rakennustöiden käynnistyttyä. Monet lintu- ja luontoharrastusyhdistykset epäilevät, etteivät lintualtaan erikoisen rehevän alueen säilyttämiseksi suunnitellut toimenpiteet ole riittäviä.